On mukavaa ja osuvaa päästä elvyttämään tämä muutaman kuukauden tauolla ollut blogi kirjoittamalla Paula Pallasojasta, joka on yksi elämäni ihanista eksentrikoista par excellence, siis vaikuttanut elämääni sen monilla eri osa-alueilla vuosien saatossa, ja aina pelkästään positiivisesti. Paula on ollut läsnä arjessa ja juhlassa, ja auttanut yhdistämään nuo kaksi. Hänen kanssaan on voinut mennä päiväkaraokeen, tai sitten häneltä on saanut muuttolaatikoita lainaan tai hän on korjannut takkini vetoketjun.
Nämä ovat ihan vain saman asian eri puolia. Paula on yksi avuliaimmista, sosiaalisimmista ja ihmisrakkaimmista tyypeistä, joita tunnen. Se ajatus, että kylvämällä hyvää ympärilleen saisi kasvatettua hyvää, tuntuu joskus ehkä tuskastuttavan naiivilta, mutta Paulan kaltaiset ihmiset todella onnistuvat siinä. Paulan tapaamisesta tulee aina mukava ja ihmisläheinen olo.
Tämähän ei tarkoita, etteikö hän olisi räiskyvä ja särmikäs persoona juuri oikealla ja huumorintajuisella tavalla. Paula on sillä tavalla vilpitön ihminen, että kaikki tunteet näkyvät hänestä heti päälle, eikä hän niitä tietysti yritäkään peitellä, vaan kertoo ne heti ääneen. Mutta vitutuksesta tai väsymyksestä puhuessaankin hän nauraa niille. Jos positiivisuus olisi yleisessä kielenkäytössä Paulan positiivisuutta, ei se olisi kirosana.
Ja kun hänellä on syytä iloita tai innostua, puhutaan sellaisesta ilosta ja innosta, että pilvet väistyvät ja suruhymiöt lakkaavat toimimasta.
Viime aikoina Paulalla on ollut tietysti poikkeuksellisen paljon syitä iloon, intoon ja varmaan väsymykseenkin, kiitos ihanien kaksostyttöjen Ainon ja Iiriksen. Minullakin on ollut kunnia heidät muutamaan kertaan tavata, useamminkin voisi. Olen varma, että he tulevat valloittamaan maailman. Paulan (ja tietysti Antinkin) tyttärinä he tuskin voisivat olla sitä valloittamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti