En oikeastaan tunne Mari Saariota muuten kuin Facebookin kautta - olemme kerran tai pari nähneet Finncon-scifitapahtumassa livenäkin, mutta siellä sosiaalista säätöä riittää, ja vakavammat keskustelut osuvat kohdalle lähinnä sattumalta. Facebookissa Mari on kuitenkin aktiivinen, tietysti poliittisen toimintansakin takia, ja kiitettävän sanavalmis keskustelija.
Mari on puoluekannaltaan vihreä, mikä tekee hänestä itselleni vasemmistolaisena eräänlaisen rakkaan vihollisen. Paino tässä on kuitenkin sanalla "rakkaan", sillä aika yksin vasemmistolaisena nyky-Suomessa jäisi, jos kokisi vihreät vain vihollisina. Marin kaltaisiin asioista avoimesti keskusteleviin, fiksuihin vihreisiin on ilo pitää yllä hyviä suhteita.
Mutta Mari on asiantuntevan vihreän poliitikon ohella myös kaunokirjailija. Hänen poliittisessakin toiminnassaan näkyy eräänlainen voimallinen draamantaju, ehkä jopa taipumus tiettyyn performanssihakuisuuteen, jossa asiasisältö ei kuitenkaan jää toiseksi. Hän tekee politiikasta draamaa, hän käsikirjoittaa sitä, sillä hän ei ole vain poliitikko, hän on myös taiteilija.
Sanoisin jopa näin: jos Suomessa haluttaisiin tehdä - ja Yle-veron myötä pitäisi kaiken järjen mukaan olla mahdollista tehdäkin - jotain HBO:n parhaina pidettyjen sarjojen kaltaista omin voimin, ehdottaisin Mari Saariota käsikirjoittajaksi.
Tärkein viimeisenä: Marin novelli Kenkänaula on eräs parhaita lukemiani suomalaisia spekulatiivisia teoksia. Taitava juonenkuljetus ja täsmällinen teeman haltuunotto kohtaavat siinä toisensa tavalla, jota on ihana todistaa. Olin sinä vuonna Atorox-raadissa, ja äänestin tuota pientä mestariteosta epäröimättä ykköseksi. En ollut näkemykseni kanssa yksin, ansaittu voitto tuli.
lauantai 28. maaliskuuta 2015
maanantai 23. maaliskuuta 2015
Jukka Pesonen
On niin monia ihmisiä, joita koskevalla kirjoituksella tämän blogin voisi aloittaa. Heitä on jopa niinkin paljon, etten halunnut itse tehdä tätä valintaa. Sen sijaan kehitin monimutkaisen arvontasysteemin, joka perustuu Facebookin ystävälistaani ja eräisiin muihin muuttujiin. Tämä helvetinkone, jonka tarkempia toimintamekanismeja en aio paljastaa, saa päättää puolestani, kenestä elämäni eksentrikosta milloinkin kirjoitan.
Kohtalolla täytyy kuitenkin olla sormensa pelissä, kun ensimmäiseksi kohteekseni valikoitui Jukka Pesonen - yksi niistä mainioista ihmisyksilöistä, joiden seurasta sain nauttia viime viikonlopun Tarton-matkalla. Jukka Pesonen on yksi parhaista mahdollisista aiheista Elämäni eksentrikot -blogin avaustekstille.
Olen tavannut Jukan ensimmäistä kertaa samoissa yhteyksissä kuin lukuisat muutkin hienot tyypit: vetäessäni aikanaan musavisaa Om'pu-baarissa Siltasaarenkadulla. Satunnaisesta harrastustuttavuudesta tuli hyvä ystävä. Oikeastaan ystävyyteni Jukka Pesosen kanssa on puhjennut todelliseen kukkaansa vasta viime aikoina, sanokaamme noin vuoden sisään. Ystävyytemme arki ja juhla ovat pitkälti pyörineet Vaasankadun ihanan Bar Molotow -anniskeluravintolan ympärillä. Tämä pätee muutamiin muihinkin tärkeisiin ihmissuhteisiini.
Leo Tolstoin Anna Kareninassa esittämä tunnettu maksiimi onnellisista ja onnettomista perheistä on paskapuhetta, aivan erityisesti niin, jos sitä soveltaa ystävyyssuhteisiin. Minusta ne rikkoutuvat yleensä samantapaisista syistä, mutta jokainen toimiva ystävyyssuhde toimii asianomaisten henkilöiden yksilöllisten ominaispiirteiden varassa. Jukka Pesonen on mahtava ystävä juuri jukkapesosmaisuutensa ansiosta. Rauhallinen olemus, syvä inhimillisyys ja jonkinlainen levollinen lämpö yhdistyvät hänessä anarkistiseen huumorintajuun, terveeseen kohtuuttomuuteen ja arveluttaviin makumieltymyksiin. Jukka Pesonen on ihminen, joka rakastaa karaokea ja huonoa suomalaista musiikkia ja Mäkelänkadun ravintola Mustaa Härkää, mutta hän on myös ihminen, joka rakastaa hyvää suomalaista musiikkia ja hitaita kesäpäiviä mahtavien tyyppien seurassa.
Jukka Pesonen on ihminen, joka todennäköisimmin linkittää minulle Spektin tai Jukka Pojan uuden singlen siinä vilpittömässä tarkoituksessa, että kuuntelisin sen. Hän on ihminen, jonka kanssa todennäköisimmin menen Sauna Hermanniin maanantai-iltana. Hän on ihminen, joka tutustutti minut Jodarokin kappaleeseen "Black metal -logoja", joka taas on yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista biiseistä.
Jukka Pesonen on ihminen, joka tuntuu aidosti rakastavan elämää kaikissa sen välillä haasteellisissakin ilmenemismuodoissa. Todellisen rakkauden tunnistaakin siitä, että mutkat ja kahnauskohdat, joita sellaisessa rakkaudessa väistämättä ilmenee, hyväksytään - niistä ehkä kärsitään, mutta ne kuitenkin hyväksytään. Uskon voivani luonnehtia Jukka Pesosen rakkautta elämään tämäntapaisesti.
Kohtalolla täytyy kuitenkin olla sormensa pelissä, kun ensimmäiseksi kohteekseni valikoitui Jukka Pesonen - yksi niistä mainioista ihmisyksilöistä, joiden seurasta sain nauttia viime viikonlopun Tarton-matkalla. Jukka Pesonen on yksi parhaista mahdollisista aiheista Elämäni eksentrikot -blogin avaustekstille.
Olen tavannut Jukan ensimmäistä kertaa samoissa yhteyksissä kuin lukuisat muutkin hienot tyypit: vetäessäni aikanaan musavisaa Om'pu-baarissa Siltasaarenkadulla. Satunnaisesta harrastustuttavuudesta tuli hyvä ystävä. Oikeastaan ystävyyteni Jukka Pesosen kanssa on puhjennut todelliseen kukkaansa vasta viime aikoina, sanokaamme noin vuoden sisään. Ystävyytemme arki ja juhla ovat pitkälti pyörineet Vaasankadun ihanan Bar Molotow -anniskeluravintolan ympärillä. Tämä pätee muutamiin muihinkin tärkeisiin ihmissuhteisiini.
Leo Tolstoin Anna Kareninassa esittämä tunnettu maksiimi onnellisista ja onnettomista perheistä on paskapuhetta, aivan erityisesti niin, jos sitä soveltaa ystävyyssuhteisiin. Minusta ne rikkoutuvat yleensä samantapaisista syistä, mutta jokainen toimiva ystävyyssuhde toimii asianomaisten henkilöiden yksilöllisten ominaispiirteiden varassa. Jukka Pesonen on mahtava ystävä juuri jukkapesosmaisuutensa ansiosta. Rauhallinen olemus, syvä inhimillisyys ja jonkinlainen levollinen lämpö yhdistyvät hänessä anarkistiseen huumorintajuun, terveeseen kohtuuttomuuteen ja arveluttaviin makumieltymyksiin. Jukka Pesonen on ihminen, joka rakastaa karaokea ja huonoa suomalaista musiikkia ja Mäkelänkadun ravintola Mustaa Härkää, mutta hän on myös ihminen, joka rakastaa hyvää suomalaista musiikkia ja hitaita kesäpäiviä mahtavien tyyppien seurassa.
Jukka Pesonen on ihminen, joka todennäköisimmin linkittää minulle Spektin tai Jukka Pojan uuden singlen siinä vilpittömässä tarkoituksessa, että kuuntelisin sen. Hän on ihminen, jonka kanssa todennäköisimmin menen Sauna Hermanniin maanantai-iltana. Hän on ihminen, joka tutustutti minut Jodarokin kappaleeseen "Black metal -logoja", joka taas on yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista biiseistä.
Jukka Pesonen on ihminen, joka tuntuu aidosti rakastavan elämää kaikissa sen välillä haasteellisissakin ilmenemismuodoissa. Todellisen rakkauden tunnistaakin siitä, että mutkat ja kahnauskohdat, joita sellaisessa rakkaudessa väistämättä ilmenee, hyväksytään - niistä ehkä kärsitään, mutta ne kuitenkin hyväksytään. Uskon voivani luonnehtia Jukka Pesosen rakkautta elämään tämäntapaisesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)