Tälläkin kertaa monimutkainen algoritmini ratkaisi kirjoituksen aiheeksi ihmisen, jonka olen toki tavannut livenäkin moneen kertaan, mutta jonka luokittelen ennen muuta some-tuttavuudeksi. Omituinen sattuma sikälikin, että vasta aiemmin tänään keskustelin ystäväni kanssa siitä, miten hyvä tyyppi Laura Friman on. Tämä keskustelu taas kirvoittui siitä, että toinen tuttava kysäisi, mistä tunnen Lauran.
No minähän tunnen Lauran Om'pun musavisan kautta. Myönnän, jos keksisin nämä jutut itse, saman selityksen käyttäminen joka toisella kerralla alkaisi tässä vaiheessa kai vaikuttaa epäuskottavalta. Mutta näin se vain on. Siellä tapasimme, siellä istuin jossain vaiheessa hänen joukkueensa pöytään (ellen väärässä ole, kyseessä oli tuolloinen Team Rumba) ja sitten jauhettiin jotain musanörttipaskaa.
Laura järjesti myös ns. kotivisoja, eli musavisoja hänen kotonaan, mikä on edelleen 5/5 idea. Jokainen osanottaja laati oman kysymyslistansa, ja jokainen sitten vastasi kaikkien muiden kysymyksiin, paitsi omiinsa. Kävin kaksi kertaa kotivisassa, ensimmäisen kerran Toukolassa, jossa Laura asui silloisen kumppaninsa kanssa ihan järkyttävän ihanassa rivitaloasunnossa (oliko se rivitalo? muistelisin olleen, mutta en omaa valokuvamuistia). Toukolassa! En siinä vaiheessa helsinkiläisyyttä tiennyt sellaista kaupunginosaa olevankaan. Toinen kotivisa tapahtui Käpylässä, ei sentään puutalossa, mutta yhdessä niistä melkein yhtä mahtavista olympiakylän kerrostaloista.
Muistaakseni voitin molemmat visat. Mutta merkittävämmältä tuntuvat puutarhakaupungit. Vierailuni Lauran kahdessa eri kodissa tutustuttivat minut niihin. Välissä oli monta vuotta, joiden mittaan en ajatellut asiaa, mutta nyt kun asun itse täällä naapurissa, olen muistellut noita käyntejä. Olen kuljeskellut Toukolan pientalojen liepeillä ja vetänyt henkeen täydellisen boheemin seesteisyyden aromia.
Minä päädyin siis sinne, missä Laura joskus oli. Laura päätyi Turkuun. Tällaisen lausuman voisi esittää vittuilumielessä, mutta siinä tapauksessa sen pitäisi olla jonkun muun kuin minun esittämäni, sillä itse rakastan Turkua siinä missä Lauraakin, ja olen sitä paitsi sitä mieltä, että nämä kaksi kuuluvat yhteen. Laura Friman tulee tavata H2Ö-festivaalin kaljakarsinassa lauantaina kello 19.30. Tai oikeastaan hänet pitäisi kai tavata Dynamon tanssilattialla, ja joskus vielä tapaankin, mutta toistaiseksi en ole koskaan onnistunut päätymään Dynamoon.
Lähestyn jälleen kiertoteitä sitä, minkä todella haluan sanoa, miksi tämä kirjoitus on yleensäkään olemassa. Laura Frimania on ehkä pakkokin lähestyä kiertoteitä, koskaan silmästä silmään hänestä sokaistuu. Hän on kerta kaikkiaan yksi valovoimaisimmista ja karismaattisimmista ja persoonallisimmista tuntemistani ihmisistä. Avoimuudessaan hän on eräänlainen suomalaisen journalismin Knausgård, erona vain se, että Laura on mukava ja ihana ihminen. Tänä aikana, jona melkein kenen tahansa suurin pelko on se, että omalla nimellä googlettamalla löytyy jotain olevinaan arveluttavaa aineistoa, Lauran tinkimätön rehellisyys on jotain, mitä on pakko arvostaa aivan täysillä. Se on itse asiassa pelottomuutta, ja pelottomuus taas on mittapuu, jolla minä sankareita arvotan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti