Iiris Anttila

Se, että kirjoitan tässä tätä tekstiä Iiris Anttilasta, on valaiseva esimerkki sekä elämän perimmäiseen sattumanvaraisuuteen sisältyvistä mahdollisuuksista että ehkä myös interwebin hyvistä puolista. Joskus vuonna 2008 kirjoitin Livejournal-blogia ja noteerasin muiden Livejournal-käyttäjien joukosta tällaisen henkilön. En edes muista, mitä termiä LJ-aikoina käytettiin "kaveriksi lisäämisestä".

Joka tapauksessa menimme kaljalle Mendocinoon, ja sitten tapahtui kaikenlaista.

Mutta se siitä. Viimeisen noin neljän vuoden ajan Iiris on merkinnyt minulle seuraavaa:

- hyvää ystävää
- huonoille teille antautuvaa seuralaista
- mutta - ja ylivoimaisesti tärkeimpänä - ihmistä, jolle voi heittää ideoita, joka vastaa niihin ja heittää omansa takaisin. Sparrauskumppania. Tämä on oleellista siksi, että harva ihminen on taiteen (niin muiden kuin omansa) suhteen niin intohimoinen kuin Iiris. On surullista, että asia on näin, sillä heittäytymistä ja intensiteettiä puuttuu monesta sellaisestakin teoksesta, jolla olisi muuten kaikki edellytykset olla suuri.

Taidekeskustelumme ovat erityisen hedelmällisiä siksi, että toimimme eri aloilla, mutta kuitenkin vähän samallakin. Näen asian niin, että me molemmat kirjoitamme, ja aika samaan tyyliin. Iiris vain kirjoittaa kuvia ja minä tekstejä.

Elokuva on toki ihan logistis-infrastruktuurisesti paljon vaikeampi ala kuin kirjallisuus, koska raha ja mittakaava, koska pieni maa jne. Niin sanotulle vaihtoehtoiselle näkemykselle ei välttämättä ole tarpeeksi tilaa. Yksi suurimmista toiveistani on, että näkisin joskus Iiriksen ohjaaman ja käsikirjoittaman pitkän draamaelokuvan valkokankaalta. Ehkä se ei olisi täydellinen elokuva, mutta olen varma, että se olisi todella kiinnostavalla tavalla epätäydellinen. Kirjojen kirjoittaminen on monessa mielessä - ainakin taloudellisessa mielessä - helpompaa, mutta haluan itsekin kirjoittaa epätäydellisiä ja itseltäni näyttäviä teoksia. Taide on itseilmaisua, sen on saatava rönsyillä vapaasti ja eksyä harhapoluille tässä valmiiden valtateiden maailmassa.

Samoin tämä kirjoitus kulki näköjään mutkien kautta päätyäkseen siihen, minkä eniten haluan sanoa: Iiris Anttila on yksi upeimmista, lahjakkaimmista ja ennen kaikkea omanlaisimmistaan ihmisistä, joita minulla on ollut kunnia tuntea.

Enkä olisi ilman häntä koskaan päätynyt Kaikenmaailmantielle.