En oikeastaan tunne Mari Saariota muuten kuin Facebookin kautta - olemme kerran tai pari nähneet Finncon-scifitapahtumassa livenäkin, mutta siellä sosiaalista säätöä riittää, ja vakavammat keskustelut osuvat kohdalle lähinnä sattumalta. Facebookissa Mari on kuitenkin aktiivinen, tietysti poliittisen toimintansakin takia, ja kiitettävän sanavalmis keskustelija.
Mari on puoluekannaltaan vihreä, mikä tekee hänestä itselleni vasemmistolaisena eräänlaisen rakkaan vihollisen. Paino tässä on kuitenkin sanalla "rakkaan", sillä aika yksin vasemmistolaisena nyky-Suomessa jäisi, jos kokisi vihreät vain vihollisina. Marin kaltaisiin asioista avoimesti keskusteleviin, fiksuihin vihreisiin on ilo pitää yllä hyviä suhteita.
Mutta Mari on asiantuntevan vihreän poliitikon ohella myös kaunokirjailija. Hänen poliittisessakin toiminnassaan näkyy eräänlainen voimallinen draamantaju, ehkä jopa taipumus tiettyyn performanssihakuisuuteen, jossa asiasisältö ei kuitenkaan jää toiseksi. Hän tekee politiikasta draamaa, hän käsikirjoittaa sitä, sillä hän ei ole vain poliitikko, hän on myös taiteilija.
Sanoisin jopa näin: jos Suomessa haluttaisiin tehdä - ja Yle-veron myötä pitäisi kaiken järjen mukaan olla mahdollista tehdäkin - jotain HBO:n parhaina pidettyjen sarjojen kaltaista omin voimin, ehdottaisin Mari Saariota käsikirjoittajaksi.
Tärkein viimeisenä: Marin novelli Kenkänaula on eräs parhaita lukemiani suomalaisia spekulatiivisia teoksia. Taitava juonenkuljetus ja täsmällinen teeman haltuunotto kohtaavat siinä toisensa tavalla, jota on ihana todistaa. Olin sinä vuonna Atorox-raadissa, ja äänestin tuota pientä mestariteosta epäröimättä ykköseksi. En ollut näkemykseni kanssa yksin, ansaittu voitto tuli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti